Keskikokoisia, maan laadun suhteen vaatimattomia koristepuita. Latvus päästää runsaasti valoa lävitseen. Puu kestää nuorena melko hyvin tuulta, mutta vanhana se varistaa oksia herkemmin. Nopeakasvuinen puu juurtuu pääasiassa ylimpään maakerrokseen ja vie veden ja ravinteet pienemmiltä kasveilta, jollei niitä ole suojattu juurimatolla. Koivu ei siedä maantäyttöä juuristoalueella eikä tiesuolaa. Runko vaurioituu ja lahoaa herkästi kolhuista eikä kerran rikkoutunut valkoinen tuohi kasva ennalleen.
Kasvutapa: Kuten rauduskoivulla, mutta puu jää pienemmäksi. Runko on muhkuraton, latvus melko kapea ja vanhan puun oksien kärjet riippuvat.
Lehdistö: Loimaankoivun (Betula pendula f. crispa) lehden liuskat ovat kapeat, pitkät, sahalaitaiset ja eteenpäin osoittavat. Pirkkalankoivun (B. f. bircalensis) lehden liuskat ovat ehytlaitaiset ja leveähköt. Syysväri himmeän oranssinkeltainen.
Kukinta: Riippuvat keltaiset hedenorkot avautuvat toukokuussa lehtien puhjettua.
Kasvupaikka: Vaatimaton kasvupaikan kosteuden ja ravinteiden suhteen, sietää kuivuutta ja ajoittain seisovaa vettä. Puu tarvitsee runsaasti valoa, jotta latvus pysyy kauniina.
Taimiväli: 5 metriä.
Leikkaus: Koivuja leikataan mahdollisimman vähän, lähinnä kuolleita oksia poistetaan. Leikkaus tehdään mieluiten elokuussa, sillä puulla on runsas mahlavuoto kevättalvella ja keväällä.