24.1.2010

Pitkästä aikaa!

Kaikki alppiruusut  selvisivät viime talvesta.  Kevätaurinko ja viima kuivattivat  lehtiä niistä, jotka oli peitelty huonosti. Erityisesti Incarho Dufhecke oli aivan kuolleen näköinen, täysin ruskea. Vielä maaliskuun alussa se oli kauniin vihreä, mutta sitten yhtäkkiä jotain aivan muuta. Luulin, että se oli kuollut ja tarkoitukseni oli repiä se maasta. Onneksi kevätkiireet estivät  tämän toimenpiteen, sillä toukokuun loppupuolella se jo pukkasi uutta lehteä! Joten, eipä kannata hätäillä jatkossakaan!

Tänä talvena lunta tulikin ajoissa ja paljon, joten suojaa on varmasti ollut riittävästi luonnostaan. Lisäksi levittelimme jonkin verran havuja alppiruusujen suojaksi marraskuussa. Kevät on kuitenkin aina ankara noille ikivihreille, joten pitää tarkistaa vielä maaliskuussa, onko tarvetta lisäsuojaukseen.

Istutimme aika myöhään syksyllä joitakin uutuuskasveja kokeeksi metsälammen reunalle. Jännityksellä odotamme, mitä keväällä tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Toivottavasti edes joku sieltä herää eloon. Ainakin lumisuoja on ollut hyvä. Jos jotain vaurioita on tapahtunut, niin todennäköisesti lokakuun pakkaset ne saivat aikaan. Silloin ei vielä lunta ollut.

Toinen jännityksen aihe ovat kukkasipulit, joita istuttelin pariin paikkaan. Taimiston tontilla on aika hyvä myyräpopulaatio ja niille ainakin jotkut sipulit maistuvat. 

Iloista talven jatkoa ja kevään odotusta! 

Paula

22.2.2009

Lumisateista talvisunnuntaita!

Onneksi pakkanen ei pauku enää kymmenen asteen huonommalla puolella ja lunta on kasvien suojana riittävästi! Peittelin n. viikko sitten taimiston näytemaalla matalimmat alppiruusut lumella suojaan kevättuulien ja auringon kuivattavalta vaikutukselta. Samalla lumi suojaa mahdollisilta kovemmilta pakkasilta. Pari korkeammaksi kasvanutta tarvitsevat hartioilleen vielä varjostusverkon, laitetaan se sitten ensi viikolla viimeistään.

Kovin olivat alppiruusut kylmissään olevannäköisiä, mutta paleltumismerkkejä ei onneksi näkynyt ainakaan vielä. Tämä talvi on ollut aika hyvä ja tasainen, ei vesisateita tammikuussa, kuten viime vuonna! Mittarin mukaan kylmimpänä yönä taimistolla on ollut -24 astetta pakkasta. Saattaa olla, että alppiruusualueella on ollut asteen verran kylmempää.

Ensi vuonna istuttelemme lisää alppiruusuja ja seuraamme mielenkiinnolla nimenomaan Hollannista tuotujen sekä uudempien lajikkeiden kasvua ja talvehtimista täällä meidän IV-vyöhykkeellä. Toistaiseksi jo istutetut ovat iloksemme talvehtineet hyvin ja kukkineet seuraavana kesänä.

Penkeissä kököttävät ainkin Purpureum Grandiflorum, Roseum Elegans, Nova Zempla, Goldflimmer, Alfred, Dr H.C. Dresselhuys, Cunningham's White, Anuschka, Scarlet Wonder, Impeditum, Incarho-dufthecke ja Tatjana.

Paula
















Copyright © 2006 Lakeuden Vihertaimisto Oy - All Rights reserved -